Lucian päivä Variskalla

Perjantaina 13.12. koulussamme vietettiin Lucian päivää. Päivänavauksen ajaksi koko
koulun väki kokoontui käytävien reunamille seuraamaan ja kuuntelemaan Lucia-kulkuetta. 


Perinteisen Sankta Lucia -laulun lisäksi kulkue lauloi pienen kuoron kanssa, musiikin opettaja Tiia Ala-Häivälän säestämänä laulun Nyt syttyy valot tuhannet säkeistöjä sekä ruotsiksi että suomeksi. 

Tänä lukuvuonna Variskan koulun Luciana toimi Viivia Flöjt. Koko Lucia-kulkue koostui 9. luokan valinnaisen kurssin oppilaista.  

Seuraavan oppitunnin aikana Lucia kulkueineen jakoi oppilaille ja henkilökunnalle piparkakkuja.

Teksti: Heidi Bengs
Kuvat: Heidi Bengs ja Mervi Wahlroos