Lucian päivä Variskalla perjantaina 11.12.

Poikkeuksellisista oloista johtuen vietimme Lucian päivää tänä lukuvuonna koulussamme hieman eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Vanhaan tuttuun tapaan kuuntelimme kuitenkin aluksi päivänavauksen luokissa. Päivänavauksen pitivät tänä lukuvuonna 7E-luokan oppilaat. Tämän jälkeen siirryimme luokista koulun pihaan seuraamaan Lucia-kulkuetta. Lucia-kulkue lauloi kauniisti Sankta Lucia -laulun ja kulkueen reitti oli koristeltu kynttilöillä ja lyhdyillä. Variskan koulun Lucia on tänä lukuvuonna 9E-luokan Cecilia Österholm. Lucia-kulkueen muut jäsenet olivat 9. luokan valinnaisen musiikin ryhmästä. 



Teksti: Heidi Bengs
Kuvat: Kristiina Metsälä, Mervi Wahlroos